CONCERT REVIEW: Qstock 2016, Oulu, Finland (in Finnish)

DSC_0002

Teksti ja kuvat: Samuli Keskitalo & Anneli Keski-Petäjä

Oulun festariylpeydellä, Qstockilla, on viime vuosina homma sujunut hyvin: ”Sold-out” -kylttiä on näytetty muutamaan otteeseen porteilla ja tämä vuosi jatkoi samaa linjaa 32000 ihmisen saattelemana. Hyvällä säällä varustettujen kahden päivän aikana saatiin nauttia laaja kirjo monen musiikkityylin esiintyjistä: Children Of Bodom, Cheek, Amorphis, Sanni, Opeth, ja tietysti The Prodigy sinetöiden neljännentoista Qstockin. Festarien raskaampi tarjonta oli enemmän omaan makuuni, mutta ”jokaiselle jotakin” -festarit tarjoavat hyvän tilaisuuden katsoa bändejä, joiden keikoille ei muuten tulisi mentyä.

PERJANTAI

Iso, näyttävä, ja ennen kaikkea erittäin kuuma sirkusteltta-lava oli pakkaantunut täyteen kello 16.00 Maj Karman myötä. Herra Ylppö kumppaneineen vietti hyvän aikaa hiljaiseloa, mutta comeback on selkeästi tehnyt bändille vain hyvää: soitto sujui mallikkaasti, uusi Peltisydän-levy on saanut hyvää palautetta ja väki löysi tiensä niin kevätkiertueelle, kuin kesän festarikeikoillekkin. Mainittakoon kyseisestä Sirkusteltasta jo tässä vaiheessa sen isoimpana miinuksena olleen välillä lähes sietämättömän hiekkapölyn ja kuumuuden, joka hellepäivänä yltyi saunan tasolle.

Sanni avasi päälavan kello 17.00. Taannoin Provinssissa yön pimeydessä hämmästelin lohjalaispopparin hienoa lava- ja valoshow’ta ja sen innoittamana meninkin ottamaan uusintakierroksen esityksestä. Tietysti armoton päivänvalo ei juuri antanut valoille jalansijaa, mutta Sannin vauhdikasta esiintymistähän se ei hidastanut. Intron aikana taustascreeneille heijastetun numerosarjan kuudestakymmenestä ykköseen jälkeen taustayhtye saapui lavalle, ja pian pieni ja energinen päätähtikin oli lavalla jouksentelemassa puolelta toiselle. Oman tuotannon lomassa kuultiin parit lainavedot Kran Turismon ja Lähtisitkö -biisien myötä.

DSC_0043

Samalla soittoajalla Qstockissa viimeistä kertaa mukana olleella koomalavalla tarjosi Death Hawks tunnin ajan omaa musiikillista tarjontaa. Myös pieni vilkaisu Kuusisaaren rannalla sijainneeseen rytmiranta-lavan tunnelmiin tuli tehtyä Stigin myötä.

Ensimmäisen kerran raskaampaa vaihdetta laitettiin silmään sirkusteltassa tuntia myöhemmin, vuorossa oli Lost Society. Omassa ikäluokassaan tämän hetken parhaimman thrash metal -bändin keikan voisi tiivistää kahteen sanaan: hyvä ja yllätyksetön. Lost Society kykenee kerta toisensa jälkeen lyömään tiskiin energiaa pursuavia keikkoja, ja Samy Elbanna on lavalla aina yhtä hymyä. Biisit kuten Hollow Eyes, Terror Hungry ja I Am The Antidote tuskin jättää koskaan kuulijaansa kylmäksi, mutta sen isompia yllätyksiä ne eivät tarjoa. Toki syynä voi olla tämän vuoden aikana useamman kerran nähdyt ja koetut keikat – mene ja tiedä. Kuitenkin katsomossa on aina ensimmäistä kertaa bändiä näkeviä ihmisiä. Summa summarum, ”LxSx” vie ja muut vikisee.

lost

Tänä kesänä Suomessa muutaman festarikeikan soittava Children Of Bodom oli päälavalla seuraava bändi, joten metallisempi anti saatiin esille sielläkin puolella. Ensimmäiset ajatukseni olivat se, että en muista koskaan nähneeni Bodomeja festarilavalla tähän aikaan päivästä tunnin soittoajalla. Vaihtelu oli virkistävä ja tunnin napakka setti viikatemiehen sävyttämää metallia toi oman lisämausteensa hitaasti iltaan painuvaan perjantaihin.

cob_7

Jenkkiläinen folkkirokkitar Lissie aloitti omaa ohjelmanumeroaan. Kuitenkin huomasin melko nopeasti, ettei hänen musiikkinsa ollut tuona hetkenä minua varten, joten matka jatkui lähes yhtä nopeasti sieltä pois. Katseet käännettiin pienen tauon jälkeen takaisin päälavalle, jossa The Cardigans jätti aavistuksen pettyneen tunteen. Hieman ujolla ja tyynellä olemuksella varustautunut laulaja Nina Persson oli sonnustautunut automekaanikkotyyliseen haalariasuun, ja monien ihmisten katseet kohdistuivatkin vain häneen muun bändin jäädessä hieman taka-alalle. Hittibiisitkään eivät tuntuneet saavan livenä samanlaista rokimpaa olemusta studioversioiden tavoin.

cardi_1

Päällekkäisyydet soittoajoissa riivasivat, isoilla festareilla kun ollaan. Sirkusteltassa liihoteltiin Olavi Uusivirran tahtiin, kun taas alueen kauimmaisessa nurkassa sijainneella kalevalavalla tahdeista vastasi Amorphis. Kuumuuden ja hiekkapölyn lisäksi Olavin keikan aikana myös sirkusteltan koko tuli tiensä päähän – vaikka pinta-alaltaan iso olikin. Väkeä oli pakkautunut katsomaan tuolle lavalle varmasti viikonlopun isoin ihmismassa, josta reilu annos jäi teltan ulkopuolelle rajallisen kapasiteetin vuoksi. Lavat, joita ympäröivät isot teltat, antavat klubimaisen tunteen ja tarvittaessa oivan sadesuojan, mutta miinuspuolensa silläkin lavaformaatilla – kuten nyt saatiin todistaa. Hyvällä fiiliksellä esiintynyt Uusivirta oli taas energiaa täynnä, ja miehen näyttelijänlahjat paistavat helposti läpi hänen lavaolemuksestaan ja eläytymisestään.

Kuluvan kesän aikana Amorphis on tullut erittäin tutuksi – bändi kun on osunut kohdalleni kuluvan kesän aikana useasti. Drowned Maid alkuperäisen laulaja Tomi Koivusaaren saattelemana muutaman uusimman levyn biisin kera ovat ne isoimmat syyt, miksi bändi tulee katsottua ja sen loputtua lähdettyä hyvillä mielin pois.

DSC_0279

Cheek laittoi perjantain purkkiin. Alkuvuonna tauolta takaisin aktivoitunut räppäri kiersi Suomen läpi isolla jäähallikiertueella ja kesä onkin mennyt Suomen isoimpien festarilavojen parissa. Vaikka musiikkityyli ei ole lähimpänä omia mieltymyksiäni, kelpaa minulle aina hieno turboahdettu show valojen, pyroefektien, ja ilotulitteiden saattelemana. Näyttävä show villitsi päälavan edustan, joka oli pakkautunut ääriään myöten täyteen Chekkosfaneja. Myöskin Diandra vieraili lavalla Fiiliksissä-biisin aikana. Loppua kohden sokka irroitettiin jälleen, jonka saattelemana bileet jatkuivat läpi yön Kuusisaaren läheisyydessä pitkälle aamuyöhön.

DSC_0354

LAUANTAI

Lauantai alkoi paitsi päällekkäisyydellä Reckless Loven ja Steve’N’Seagullsin parissa, kuin myös viimeksi mainitun ehkäpä koko festareiden parhaimmalla keikalla. Banjot, kontrabassot ja mandoliinit olivat vahvasti esillä, kun viisikko latoi tiskiin bluegrassin ja folkin hengessä sovitettuja heavy- ja hard rock -klassikoita. The Trooper, Over The Hills And Far Away, Black Dog ja You Shook Me All Night Longin kaltaisilla klassikoilla ryyditetty settilista jätti pelkästään positiivisen ja hyvän fiiliksen. Harmi, kun edelliskerroilla olen tylysti sivuttanut koko orkesterin.

DSC_0434

Siinä missä Amorphis, Diablo, Mokoma ja Stam1na osuvat kohdalle lähes joka viikonloppu, on Temple Balls -kvintetti sattunut kohdalle tänä kesänä niin ikään muutamaan otteeseen. Eipä tuo paljoa haittaa – meno kun on keikasta toiseen vahvan oloista, ja tämänkertainen esitys saattoikin olla helposti paras bändiltä näkemäni. Odotukset tulevaa esikoislevyä kohtaan nousevat varmasti jokaisella paikalla olleella, ja biisimateriaali alkaa pikku hiljaa olla jo takaraivossa itse kullakin, vaikka varsinaisia maistiaisia onkin saatu vasta vain pieni osa.

DSC_0524

Diablo kärsi pienistä vaikeuksista kahden ensimmäisen biisin aikana, kun sähköt menivät poikki muutamaan otteeseen. Tosin vielä ensimmäisen biisin, Symbol Of Eternityn aikana, luulin tekniikkaongelman olevan tarkoitettu osa esitystä, sillä sähköt sanoivat hetkellisesti sopimuksensa irti juuri sopivasti niissä kohdissa, joissa yleisö voisi eläytyä eniten mukaan. Ongelmista kuitenkin selvittiin ja siitä eteenpäin aina loppumetreille asti keikka oli perusvahva Diablo-keikka, ja Rainerin ilmeisesti loputtomasta sana-arkusta löytyy osuvat puheet jokaiselle keikalle.

Elastinen valtasi taustaorkesterinsa kera päälavan seuraavan tunnin ajaksi. Cheekin tavoin Kimmo Laiho edustaa maamme räppimusiikin kärkeä, ja kahden päivän lipuilla olleet festarivieraat varmasti katsoivat molemmat keikat. Oransseihin shortseihin ja valkoiseen t-paitaan pukeutuneen riimisuun eleistä näkyi vuosien tuoma taito ja itsevarmuus, ja yleisöhän oli niin sanotusti ”aivan pähkinöinä”. Loppuosa Elastinen-show’sta tuli kuunneltua sivusta tutustuen VIP-alueen kerrassaan loistavaan ruokatarjontaan.

DSC_0721

Stam1na jatkaa keikasta toiseen samaa vahvaa otettaan, jota on jatkunut läpi kesän ja kevään aina Elokuutio-levyn julkaisusta lähtien. Samainen levy näyttelee vieläkin suurta roolia settilistoissa – tämänkertaiset biisivalinnatkin kun olivat lähes puolet tuota levyä. Sangen ironisen intronauhan saattelemana hyväntuuliset lemiläiset talsivat lavalle, ja joka kerta aistittavissa on samanlainen hauskuus ja ilo livemusiikin esittämiseen. Yleisöllekkin tuo kelpaa kerta toisensa jälkeen – kalevalavan edusta oli pullollaan väkeä. Keikka oli hyvä ja puolet siitä kattoi hyvin Stam1nan muuta tuotantoa ennen Elokuutiota.

stam1na_23

Anastacia oli määrä katsoa, mutta vilkaisu jäikin vain muutaman biisin mittaiseen tuokioon, koska kovassa iskussa oleva Helsingin Thunderstone soitti samaan aikaan koomalavalla. ”Ukkoskivi” vetikin koko koomalavan ääriään myöten täyteen, ja kun kyseinen paikka oli puurakenteinen paviljonki, lähenteli sekin saunan lämpötasoa. Paviljonki myös täyttyi nopeasti keikan alkumetreillä täyteen ja väkimäärän sisäänpääsyä jouduttiin rajoittamaan. Sonata Arctican kosketinsoittaja Henrik Klingenberg ja Tracedawn-yhtyeen basisti Tuomas Yli-Jaskari olivat tuuraushommissa Thunderstonen keikalla, koska varsinaiset jäsenet olivat ”toinen sairaana ja toinen liian kaukana”, kuten kitaristi Nino Laurenne mainitsi. Erityisen hyvä keikka, joka olisi todella ansainnut olla isommalla lavalla.

DSC_0811

Opeth oli minulle Qstockin odotetuin nimi, eikä se kylmäksi jättänytkään. Tunnin mittainen soittoaika Opeth-faneille on tietysti aina ristiriitainen asia – osa biiseistä kun on pituudeltaan yli kymmenminuuttisia möhkäleitä. Myöskin Mikael Åkerfeldtin nykyinen halu laulaa enemmän bändin puhtaasti laulettua materiaalia ei ole läheskään jokaisen mieleen. Bändi soitti kuusi biisiä, joista kolme oli totuttua örisevää Åkerfeldtin tulkintaa. Mielestäni moinen ratkaisu oli oikein onnistunut, vaikka yksi puhtaasti lauletuista biiseistä olikin To Rid The Disease – tällaiset hidastelut voisi säästää Opethin omille klubi- ja jäähallikeikoille.

DSC_0885

Jos jostain yhtyeestä näkee hauskuuden, vilpittömän asenteen ja todellisen ilon työhönsä, se on Michael Monroe yhtyeineen. Sérgio Mendesin Fanfarra-intronauhan saattelemana bändi tuli lavalle, eikä mennyt aikaakaan kun This Ain’t No Love Songin alkaessa Monroe juoksi viimeisenä lavalle käsittämätön energialataus yllään. Seuraavien biisien aikana nähtiin kaikkea, josta mies lavalla tunnetaan: kiipeily lavatelineissä katonrajaan asti, hyppelemistä fotopitin kautta lähes yleisön sekaan, ja metritolkulla solmussa ollutta mikrofonin johtoa pitkin lavarakenteita ja monitoreja. Tuttuun tapaan Demolition 23- ja Hanoi Rocks -biisejä kuultiin tälläkin kertaa, vaikka minä tilaisuuden tultaessa valitsisin soitettavaksi vain Michaelin nykyisen bändin kolmen levyn tuotantoa – tai miksei vaikka viimeisin levy, Blackout States, alusta loppuun. Todella vahva levy – toivottavasti Michael Monroen esiintyminen Qstockissa siivittää ihmisiä tutustumaan kyseiseen levyyn, mikäli eivät sitä ole jo tehneet.

MichaelMonroe_1

Sitten oli The Prodigyn vuoro illan pääesiintyjänä. Yhtyeen soittoaikaa muutettiin 30 minuuttia myöhempään ajankohtaan paria päivää ennen festaria. Syynä tähän oli The Prodigyn massiiviset valoshow’t efekteineen ja laservaloineen. Myöskin bändin käyttämästä äänenvoimakkuudesta varoitettiin etukäteen. Keikasta saattoi odottaa hienoa ja näyttävää show’ta pimenevässä Kuusisaaren yössä, mutta toisenlainen maku siittä kuitenkin jäi: keikka myöhästyi, koska lavan viereiset isot screenit eivät syystä tai toisesta olleet kunnossa, eivätkä ne kuntoon tulleetkaan vielä keikan puolivälissäkään, vaan näky oli epäselvää lumisadetta.

pro_2

Äänenvoimakkuuskaan ei ollut paljon hehkutettua massiivista tasoa, joka saisi tärykalvot puhkeamaan. Keikka tuntui valitettavan tylsältä loputtomien ”all my festival people” -fraasin hokemisen ja nopeasti samalta kuulostavien elektronisen musiikin biittien ja komppien myötä. The Prodigyn esitys ei kuitenkaan jättänyt täysin huonoa makua suuhun – yksi kolmesta nokkamiehestä, Keith Palmer, oli hyvin läsnä ja kontaktissa yleisön kanssa jättäen yleisöystävällisen kuvan itsestään. Pian jo show läheni loppuaan, joka kieli tämän vuotisen Qstockin tulleen päätökseensä.

IMG_0788

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s