CONCERT REVIEW: Jalometalli 2016, Oulu, Finland (in Finnish)

 

DSC_0329

Teksti ja kuvat: Samuli Keskitalo

Oulun Jalometalli on monelle raskaan musiikin ystävälle Suomessa yksi kesän kohokohdista. Kaksipäiväinen festari on keskittynyt tarjoamaan metallimusiikkia laidasta laitaan, ja hyvin isona osana jokaista vuotta on ollut tuoda Suomeen täällä harvemmin vierailleita yhtyeitä. Tällä kertaa pääesiintyjät eivät olleet kuitenkaan syvimmistä syövereistä kaivetut: Suomessa useasti vieraillut ja maailmaa tasaisesti valloittava Sabaton tähditti ensimmäistä päivää, kun taas toisena päivänä yksi thrash metallin isoimmista nimistä, Anthrax. Muista ulkomaalaissävyistä vastasi muun muassa At The Gates ja Exumer, ja paikallista tarjontaa Oulun suunnalta yhtyeet kuten Kalmah sekä Temple Balls. Jalometalli teki vuosi sitten paluun juurilleen palaten takaisin Kuusisaareen, joka toimi näyttämönä tänäkin vuonna. Kaipuuhuutoja entisen Club Teatrian pihalle voi vieläkin kuulla, mutta mielestäni nykyinen pelipaikka hoitaa asiansa varsin hyvin.

PERJANTAI

Tämän vuotinen festari käsitti neljä lavaa. Ensimmäisenä menin katsomaan tylysti nimetyllä Stage 2:lla aloittanutta Burning Pointia. Oulun oma power metal -pataljoonaDSC_0002 kiinnitti pari vuotta sitten laulajaksi Battle Beastistä tutuksi tulleen Nitte Valon, ja oli mielenkiintoista nähdä miten laulajatar tonttinsa hoitaa. Muutoksen myötä ennen kitaran ohella laulut hoitanut Pete Ahonen lauloi siis vain taustalaulut. Itse keikka ei tarjonnut sen suurempia fiiliksiä, mutta ei varsinaisesti mitään huonoakaan. Tietysti jonkinlainen Battle Beastin kaltainen vivahde voi paistaa nykyään paljonkin läpi, eikä vähiten laulajansa myötä.

Burning Pointin jälkeen saatiin lisää oululaisväriä palettiin – päälavalla oli vuorossa suoteemojen metallisin nimi, Kalmah. Katsominen jäi osaltani kuitenkin vain vilkaisuksi, sillä minun oli määrä käydä haastattelemassa Temple Balls -rokkiryhmää samoihin aikoihin. Keikan loppupuolta tuli kuitenkin todistettua, ja sen myötä laulajakitaristi Pekka Kolkko on edelleen omiaan välipuheitten parissa. Totta kai siinä sivussa hoituu myös laulu ja kitaran näppäily varsin vaivatta.

Kotimaista death metal -mäiskettä saatiin peliin Tent Stagella, jossa peräkkäisinä bändeinä vetivät Torture Pulse Oulusta sekä Purtenance Nokialta. Tällaista tavaraahan ei koskaan ole liikaa, mutta tällä hetkellä mielenkiinto kohdistui muuhun tarjontaan. Kovin kauaksi kyseisestä musiikkityylistä ei tosin päädytty, sillä kakkoslavalla kiskoi lähes samoihin aikoihin nykyään Aki Häkkisen keulittama The Duskfall Ruotsista. Häkkinen olikin lavalla mielenkiintoisin persoona, eikä ulosannissa ollut valittamista. Vihaisilla vokaleilla siivitetty melodinen death metal teki tehtävänsä, vaikka katsojia ei kummoista määrää ollutkaan.

DSC_0041

Harmilliset päällekkäisyydet soittoajoissa ajoivat välillä tilanteeseen, jossa täytyä valita mitä mennä katsomaan. Esimerkiksi Temple Balls joutui tästä kärsimään, ja paikalla oli vain kourallinen väkeä Indoor Stagella heidän soittaessa, kun taas päälavan eteen oli DSC_0063kerääntynyt massiivisempi joukko The Hauntedin myötä. Temple Balls on tullut nähtyä kuluvan vuoden aikana muutamaan otteeseen ja livekunto todettua erinomaiseksi, joten muutaman biisin jälkeen käänsin katseet päälavan puoleen. Death metallin, kuin myös groove metallin vesillä souteleva The Haunted koki pari vuotta sitten ison miehistömuutoksen, ja niin ikään tässäkin ruotsalaisporukassa nykyään räyhähenkenä mikin varressa häärii Suomen mies Marco Aro. Ja hyvä niin: mies kun on todella vahva vokalisti ja biisien välissä puheetkin hoituvat hyvällä huumorilla varustettuna.

Battle Beast ei tarjonnut yllätyksiä. Tietysti biisilistaa oli hitusen rukattu uusiksi verrattuna viimeiseen nähtyyn kertaan, mutta samalla perusvarmalla otteella bändi veti keikkansa läpi. Soitetut biisit olivat tasaisesti bändin kolmelta täysipitkältä, ja kuultuja kappaleita olivat esimerkiksi I Want The World… And Everything In It, Black Ninja ja Into The Heart Of Danger. Varmaan muutamankin kuulijan mielestä Battle Beast olisi voinut soittaa päälavallakin – meininki kun näytti paljon pienemmällä Stage 2:lla olevan paikoitellen hieman ahdasta. Ja onhan Battle Beast tottunut urallaan soittamaan paljon isoimmillakin lavoilla.

DSC_0188

Kuten voi huomata, oli tämän vuoden bänditarjonta Jalometallissa melko ruotsipainotteinen. Jatkoa tälle teki kaksi seuraavaa bändiä: At The Gates ja Spiritual Beggars. Basisti Jonas Björler soitti rumpali Adrian Erlandssonin tavoin At The Gatesin lisäksi aikaisemmin soittaneessa The Hauntedissa, joten molemmilla oli tuplatyö tuona päivänä. At The Gates on niin sanotun Göteborg-soundin pioneereja, ja se näkyy ja kuuluu: bändi oli vahvassa iskussa heti alusta alkaen Death And The Labyrinthin ollessa avausbiisi, ja meno jatkui Slaughter Of The Soulin ja Coldin myötä. Vuonna 2014 julkaistu At War With Reality -levy oli isossa roolissa tälläkin kertaa monen soitetut biisin myötä, mutta ei bändi unohtanut vanhoja klassikoita, joita katsomaan tulleet fanit janosivat. Spiritual Beggars sen sijaan kärsi jonkinlaisista teknisistä ongelmista, kun avausbiisi loppui melkein heti alkuunsa. Pienten korjauksien myötä saatiin keikka kuitenkin aluilleen ja Michael Amott kumppaneineen pääsi rokkaamaan 70-luvun soundilla varustettua tarttuvaa heviä.

DSC_0269

Sabaton oli päivän pääesiintyjä. Keikka alkoi likimain tasan 22.30 ja kesti aina puolille öin asti. Sabaton on kovaa kyytiä tulossa uudeksi Iron Maideniksi, eikä vähiten sen myötä, että settilistat eivät juurikaan muutoksia koe. Perusvahvaa menoa Ghost Divisionin, UprisinginDSC_0383 ja hyvän määrän muuta materiaalia puolitoistatuntisen ajan, ja kuultiimpa myös uusi biisi ensi kuussa julkaistavalta The Last Stand -albumilta. Biisi oli The Lost Battalion, joka taannoin laskettiin YouTubessa kuunneltavaksi näyttävän lyriikkavideon kera. Biisi tuo temmoltaan ja fiilikseltään paikoitellen mieleen Carolus Rexin, ja myös tätä biisiä siivitti kertosäkeessä näyttävät liekkiefektit. Antaisin biisille livevedon myötä hyvän arvosanan – kertosäe on kuin tehty keikkoja varten.

Ei toki anneta pelkkiä pyyhkeitä settilistan muuttumattomuudesta, sillä vaikkapa Cliffs Of Gallipoli on Suomen kamaralla soitettu viimeksi vuoden 2012 kiertueella. Kaikkinensa, kun encoren neljä biisiä lasketaan mukaan, tarjosi Sabaton 17 biisin setin, joka tuntui kelpaavan suurimmalle osalle yleisöä. Etenkin, jos bändiä ei ole vielä nähnyt kymmeniä kertoja. Itse lukeudun siihen porukkaan, joka on nähnyt vuosien aikana Sabatonin juurikin kymmeniä kertoja, joten mielipiteistäni saattaa paistaa pieni kylläisyyden maku läpi. Mutta kuten todettua, uusi levy on tuloillaan ja sen myötä uudet tulevat biisit settilistaan nostattavat mielenkiinnon varmasti taas kattoon.

DSC_0395

LAUANTAI

Ensimmäinen päivä takana, toinen ja viimeinen edessä. Ensimmäisen päivän tavoin tämäkin päivä piti sisällään paljon kotimaista metallitarjontaa, unohtamatta muutamaa ulkomaalaista täkyä. The Man-Eating Tree avasi Stage 2:en tälle päivää, eikä oululaisviisikko hoitanutkaan hommaansa yhtään huonosti. Päinvastoin keikka teki muutamalla biisillä niin hyvän vaikutuksen, että bändin tähänastinen tuotanto olisi syytä viimein ottaa tarkempaan syynäykseen.

DSC_0504National Napalm Syndicate soitti pienelle yleisömäärälle Indoor Stagella sisätiloissa. Ilmeisesti bändillä taisi olla kyseessä jonkinlainen erikoisteemalla siivitetty keikka, sillä loppua kohden lavalla vieraili myöskin alkuperäinen laulaja Vesa Ruokangas. Päälavalla samoihin aikoihin soitteli Wolfheart – ja vaikka tälläkin kertaa ulosannissa ei varsinaisia valittamisen kohteita ollutkaan, ei bändin materiaali jostain syystä avaudu täyteen loistoonsa.

Kirkkonummen kulttisankarit, Nuclear Omnicide, oli melkoinen salama kirkkaalta taivaalta: bändin energia oli paikoitellen käsinkosketeltavaa ja riehakas meininki jatkui aina viimeiseen biisiin asti, jossa basisti Sami Perkiömäki ja laulaja Benny Raivio vaihtoivat rooleja keskenään Bennyn soittaessa bassoa ja Samin hoitaessa lauluosuudet. Samanlaista thrashin ja crossoverin hyökyaaltoa en muista todistaneeni aikoihin.

Moonsorrow oli yksi odotetuimmista bändeistä itselleni, kuin myös monelle muulle. Aina kovassa huudossa Keski-Euroopassa oleva bändi viihtyy luonnollisesti noilla leveyksillä, ja vaikka bändiä on toki mahdollista tänäkin kesänä Suomessa todistaa, toivoisi Moonsorrow’n keikkoja omalle kohdalle vieläkin useammin. Keväällä julkaistu Jumalten aika oli taas vahva osoitus bändin nykykunnosta, ja nimikkobiisi toimikin keikan avauksena. Moonsorrow’n biisit nykyisimmillään kun eivät ole lyhyimmästä päästä, piti keikka sisällään viisi kappaletta. Viimeisenä kuultu Ihmisen aika (Kumarrus pimeään) sinetöi keikan noin 16 minuutin kestollaan.

DSC_0619

Jalometalli on vuosien aikana tuonut Suomeen monia vähemmälle huomiolle jääneitä klassikkostatuksen omaavia bändejä. Tällä kertaa sellainen oli saksalainen pariinkin otteeseen telakalla ollut thrash metallin ryhmä Exumer. Possessed By Fire -klassikkolevyllä underground-piireissä tietoisuuteen noussut ryhmä ei jättänyt klassikkolevyä huomioimatta, mutta pelkästään sen varaan ei settilistaa oltu rakennettu: uusin levytys, The Raging Tides, oli menossa mukana muutamallakin biisillä, ja minulle kyseisen levyn materiaali kelpasi yhtä hyvin siinä missä vanhempikin tuotanto. Hyvän tunnin mittaisen metallivyöryn jälkeen keikka sai kuitenkin harmillisen lopun, sillä tunnin mittainen soittoaika oli tullut täyteen ja bändi joutui lopettamaan soiton kesken.

DSC_0699

Mors Subita kiinnitettiin paikkaamaan saksalaista Accuseria, joka joutui perua keikkansa. Peruutukset ovat aina ikävä osa festaria, ja joskus päädytään siihen, että tilalle ei saada korvaavaa esintyjää lainkaan. Nyt kuitenkin tilalle saatiin bändi, joka ulosantinsa puolesta sopii Jalometalliin hyvin, mutta ei välttämättä ole niiden mieleen, jotka Accuserin takia matkasivat paikalle. Joka tapauksessa minulle Accuserin peruutus ei ollut maailmaa DSC_0733kaatava tapaus, ja Mors Subitankin keikka tuli katsottua siinä samalla. Kohokohtana mainittakoon Resistance – todella vahva biisi! Swallow The Sun tuntia myöhemmin keräsi tälle lavalle koko viikonlopun isoimman yleisömäärän, ja varmasti jokainen fani sai mieluisan keikan Suomen parhaimmalta doom metal -bändiltä.

Jalometalli 2016 alkoi viimeistä pääesiintyjää vaille olla taputeltu. Bändi oli Anthrax, joka ainakin minun silmiini näytti keränneen isomman kävijämäärän, kuin edellispäivän Sabaton. Joe Dette tuurasi hetken aikaa Charlie Benantea alkukesästä meneillään olevalla Euroopan kiertueella, mutta nyt Benante oli takaisin remmissä, ja hyvä niin: vaikka varamies-Dette on mies paikallaan, on Benante minulle ainoa oikea Anthrax-rumpali. ‘Thrax on tavannut aloittaa paljon keikkojaan vanhoilla klassikoilla, kuten Caught In A Mosh, mutta nyt homma hoidettiin toisin ja alkuun saatiin viime vuonna ulostulleen levyn kaksi ensimmäistä biisiä, You Gotta Believe ja Monster At The End. Tietysti yleisön reaktio oli paikoitellen vähän vaisua, kun alkuun ei tullut klassikkoa klassikon perään, mutta minulle tuo kelpasi loistavasti. Ja saatiinhan sitä klassikko-osastoa keikan aikana ihan riittämiin uudemman materiaalin ohessa aina viimeiseen Indians-hittiin asti, jonka myötä Kuusisaaressa nähtiin viikonlopun isoin circle pit. Etenkin kitaristi ja bändin yksi pääpiruista, Scott Ian, ei ollut unohtanut bändin edellistä visiittiä samaisella paikalla, vaikka tuosta keikasta onkin vierähtänyt jo 29 vuotta. Tulipa hän myös kysyneeksi, että onko paikalla ihmisiä, jotka olivat tuolloinkin läsnä, ja iso osahan sitä olikin.

DSC_0819

Jalometalli on onnistunut vuosien aikana pysymään omanlaisena, kompaktina raskaaseen musiikkiin pohjautuvana festarina, joka vuosi toisensa jälkeen porskuttaa eteenpäin. Tälläkin kertaa paikalla oli mukava määrä yleisöä, etenkin molempien iltojen painuessa loppua kohden kohti pääesiintyjien keikkoja. Kuitenkin suurin hohto on tainnut jäädä jo taakseen Club Teatrian pihamaille ja pientä säästöliekillä menemistä voi olla havaittavissa: esimerkiksi vessojen vähyys näkyi selvästi alueella, kuin myös vain yksi ruokakoju, joka molempina päivinä ruuhkautui välillä täysin. Järjestyksenvalvojien vähyys oli myös paikoitellen valitettavaa, ja pariinkin otteeseen tuli todistettua melkoista rettelöintiä alueella. Myös muutamaan otteeseen tuntui fotopitissä olleen epäselvyyksiä sen suhteen kauanko siellä saa olla, saako siellä olla ollenkaan, saatika mitä siellä saa tehdä. No, puhumalla selvittiin, se on pääasia.

Vaikka festari ei pääesiintyjiä lukuunottamatta tarjonnutkaan muita metallimaailman isoja nimiä, saatiin viikonlopun aikana todistaa nippu hyviä keikkoja. Tämän myötä Skullbanger Media kiittää kunniasta saada olla läsnä, kumartaa, ja toivottaa metallista jatkoa ensi vuotta kohti!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s